perjantai 19. maaliskuuta 2010

Insinöörejä tarvitaan edelleen!

Se on varmaa. Kuinka paljon ja minkä alan osaajia heidän pitäisi olla, on kysymys, jota pyöritellään valtakunnan tasolla monessa paikassa. Tämä on aihe, josta keskusteltiin myös valtakunnan suurimmassa insinöörikoulutuksen tapahtumassa, INSSI-foorumissa, Hämeenlinnassa. INSSI-foorumissa esiteltiin yli 50 hyväksi koettua insinöörikoulutuksen käytännettä. Käytänteitä tulivat esittämään opettajat ja muut toimijat, jotka ihan oikeasti käyttävät niitä omassa päivittäisessä työssään. Foorumin tarkoituksena oli levittää näitä hyviksi koettuja käytänteitä ympäri Suomen maan, siis kaikille, jotka kokevat ne kiinnostaviksi ja omaan toimintaan soveltuviksi. Sitä kutsutaan benchmarkingiksi eli vertailevaksi oppimiseksi. Foorumi oli kaikesta päätellen onnistunut tapahtuma. Itse puhesessioihin osallistuneena ja puheenjohtajan roolissakin, pääsin seuraamaan aktiivista keskustelua, kiinnostunutta kommentointia ja yhteystietojen vaihtoa kahden päivän aikana. Onneksi hyvät käytänteet on julkaistu myös kirjana ja netissä , joten niihin pääsee käsiksi milloin tahansa. Tämä oli päänavaus yhteiseen insinöörikoulutuksen kehittämiseen. Tähänhän se ei tietenkään jää, mutta mitä tapahtuu seuraavaksi, ei ole vielä tiedossa. Onneksi me insinöörikouluttajat olemme eturivissä vaikuttamassa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu. Tämä on jännää!


tiistai 9. maaliskuuta 2010

...ja tästä lähtee

Annen ensimmäinen blogi.

Sosiaalinen media tulee nyt vastaan ihan joka päivä ja monesta suunnasta. Meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa; joko lähteä siihen mukaan tai sitten vastustaa ja lähteä sen jälkeen mukaan. Vaikka en kuulukaan sukupolveen Y, joka siis on melkein syntynyt kännyköiden ja läppäreiden ääressä, näen kyllä meillekin mahdollisuuksia pysyä mukana median kehityksessä. Ei kai tarkoitus olekaan, että osaamme käyttää kaikkea mahdollista vaan se, että pystymme hyödyntämään niitä keinoja, joista saamme eniten iloa ja hyötyä omassa toiminnassamme.

Näitä oivalluksia tein tänään kun kuuntelin asiantuntijaluentoa sosiaalisesta mediasta ja olin ihmeissäni kaikesta siitä, mitä teknologia tänä päivänä voi meille tarjota. Oli siis oikein mielenkiintoista ohjelmaa toimialapäivässä.

Näissä merkeissä, öitä!

Anne